Fiskarin koulu
Fiskarin koulu PDF Tulosta Sähköposti

Fiskarin koulu sijaitsee Fiskarsin ruukissa, länsiuusimaalaisessa pelto-, metsä- ja kalliomaisemassa. Koululla annetaan perusopetusta luokilla 1.-6. Lapset tulevat Fiskarin, Anskun ja Kuovilan alueelta.

Lapsilla on käytössään jää ja ladut talvella, eri urheilulajeihin sopivia kenttiä lähiympäristössä, metsiä polkuineen ja kallioineen ja liikuntasali. Joka vuosi marjastetaan ja retkeillään.

Koululla soi aina. Musiikkikasvatus alkaa laulusta ja jatkuu bändisoittimiin ja steel-pannuihin. Koulun orkesteri keikkailee erilaisissa tilaisuuksissa. Kaikki halukkaat oppivat soittamaan.

Parhaillaan on käynnissä oppimisympäristön kehittämishanke. Siinä hyödynnetään Fiskarsin ruukin kulttuurihistoriallisesti arvokasta miljöötä ja paikallisten taiteilijoiden, käsityöläisten ja kulttuurin moniosaajien asiantuntemusta työpajamuotoisena työskentelynä. Luokat vierailevat vuosittain ruukin näyttelyissä. Teatteri-ilmaisuun tutustutaan mm. yhteisöteatteri CulturaMobilan kanssa. Teatterivierailuja tehdään  joka vuosi

200 km:n säteellä.

Joustava koulukeittiömme (ruokalista) on lähiseudulla kuuluisa. Se tarjoilee lapselle maistuvaa, itsetehtyä, monipuolista ja kaunista ruokaa.

Aktiiviset vanhemmat tukevat koulun toimintaa (Koti ja koulu -yhdistys ja MLL) erilaisissa toimintaryhmissä.

Koko henkilökuntamme tavoitteena on antaa lapsuudelle tilaa.

Viimeksi päivitetty 04.05.2010
 


Fiskarin koulu 

Opintie 5

10470 Fiskari

puh. 019 289 3575 (opettajainhuone)

 

Koulun pihalla

Peltomaisema osana koulun lähiympäristöä

Syyslukukauden alkutunnelmia

Paperityöpajalla itsetehtyjä papereita ihastelemassa